Ja kaiken lisäksi erittäin hyvissä sellaisissa.

Aikaa on rajallisesti ja illat on kovin lyhyitä. Miten ihmeessä tuntuu, ettei ole aikaa kirjoittaa edes sitä muutama riviä blogiin.  Olisko arkirutiinien tasaantumisen jälkeen ryhtynyt nauttimaan siitä, että voi vaan olla edes sen 15 min illassa (+ muutama sivu kirjaa ennen nukahtamista). Olisko musta tulossa vanha tai seesteinen tai… No ei ehkä kuitenkaan. Mutta tosiaan, nykyään sitä osaa istua sen 5 min tekemättä mitään, telkkua en ehdi enää katsomaan juuri lainkaan. Tallentava boksi meni rikki, niin nyt jää sekin vähä katsomatta, mitä katsoin vkl – aamuisin 06-08 välillä boksilta. Juu, tiedetään netistä näkee. Mä en vaan koe kovinkaan montaa ohjelmaa niin mielenkiintoiseksi, että viitsisin virtttää piuhan läppäristä töllöön ja jakaa näyttöä jne. (näyttö siis pitää jakaa, koska tehokkaana telkkua katsoessa teen töitä koneella siinä ”ohessa”).

Töitä. Niitä nyt on ja omasta ”halusta” hiukan liiaksikin välillä. Siis iltatöitä on joskus liikaa ja siksipä oonkin alkuvuonna vähentänyt nörttihommia melko radikaalisti, jotta aivot saisi huilata  kaiken päivätöistä tulevan informaation ja oppimisstulvan keskellä.

Agissa ollaan käyty Hurjan ja Hemin kanssa jotakuinkin kerta viikkoon ja eritoten Hemin kanssa treenailtu kaikkea yhteistyöhön ja liikkumiseen ja ohjattavuuteen liittyvää.

Hurjalla on vire ollut mukavasti mukana joka kerta ja Hemikin meni männäviikolla neljä estettä yhteen soittoon (Reetan toimiessa lihapullineen kannustimena). Saattaa olla, että Hemistä tulee joskus agikoira (ja toivottavasti nopea sellainen). Olen nyt aika hyvin malttanut ottaa tuon ADHD-ikiliikkuja-(yhteen asiaan kerrallaan) keskittymiskyvyttömän tehomoottorin kanssa maltilla. Kisaikä taitaa jo olla täynnä mutta nuo neljä estettä peräsin on tällä erää Hemin suurin saavutus ja pysynee sellaisena ainakin vielä keväälle… Taisin joskus laukaista suustani lauseen: ”Hemi kisaa ekan kerran sitten, kun ollaan molemmat valmiita kolmosiin”… Eli ei koskaan?!

Uusin talviharrastus, jota koko porukka on päässyt riemulla kokeilemaan, on potkukelkkailu. Pääasiassa hommiin pääsee Hurja ja Hemi, parille lyhyemmälle lenkille oon ottanut noi veteraani-iän saavuttaneetkin mukaan. Sissos mut meillä on ollut hauskaa. Ja erityisesti Hemillä. Hemi kun rakastaa eniten maailmassa juoksemista. Hemi menee mennen tulle täysillä, kun Hurja ottaa jo takaisin tullessa huomattavasti rennommin.

Yhdellä lenkillä oli Hakkekin mukana. Hemin ilme oli paljon puhuva, kun Hakken pää väsähti ja Hakke kerjäsi juoksun lomassa leikkimään. Jos Hemi osaisi puhua, se olisi taatusti huutanut: ”Nyt loppu!! Tänne on tultu juoksemaan, TANA!!”

Peltolenkeille pääsee porukka niin ikään väsyttämään toisiaan ja vaikka lunta on taas tuiskannut enemmän kuin omiksi tarpeiksi, ei haittaa Hemiä pellollakaan. Täysillä mennään.

Kuvia on kovin vähän, kun en tunnu ehtivän kovin usein valoisaan aikaan lenkille ja onhan noi pakkasetkin paukkuneet… Nyt ehtii jo ainakin muutamana iltana viikossa ajoissa ulkoilemaan, jotta josko koittaisin sitä kameraakin tulevan kevään kunniaksi ulkoiluttaa.

Messari tuli koettua mahtavassa seurassa, kera yhden oman koiran, Hemin. Tulokset eivät omalla kohdalla päätä huimanneet (LA: ERI3 SA ja SU ERI3), onneksi muu porukka piti huolen siitä että Poriinkin tuli titteleitä.

Jo ”perinteisesti” yövyttiin Käpylän Parkissa ja tänä vuonna tuli vessassakin viihdyttyä ihan yötä myöden. Valitettavasti norjaa ei suinkaan tullut puhuttua siksi, että ilta olisi ollut niin vauhdikas, päinvastoin. Muutama olut ei ilmeisesti onnistunut pitämään migreeniä loitolla. Riikalle kiitos kunnon napeista aamulla, tästä lähin mun matkalääkekaappiin kuulu normisärkylääkkeiden lisäksi myös jotain ”pikkusen” tujumpaa.

Päivitykset blogissa laahaa taas, eikä vähiten siksi, että oma läppäri on taasen möttöksissä. Virtapiuhan paikka meni joskus taannoin paskaksi, kun koirat hiukan rallas ja veti piuhan mennessään. Isäntä on pariin otteeseen saanut ehjättyä mut nyt ei tunnu onnistuvan =o/ Uus kone tarttee vissiin hommata jo nyt, vaik olin suunnitellut vasta keväämmälle. Siltikin vanha pitäisi saada edes hetkeksi henkiin, et saan parit jutut ulos, varmuuskopiot mä otan ulkoiselle vähintään kerta kuukauteen, joten sen puoleen ei ole paniikkia…

Joka tapauksessa kiitsa kaikille ystäville ja kavereille menneestä vuodesta!! Kerätään yhtä ikimuistoisia muistoja myös tältä vuodelta =o)

Ja pikkupikku vinkkinä ja toiveenakin… Joskus (siis edes joskus) on hyvä miettiä, missä seurassaja kuinka paljon puhuu paskaa faktana. Mielipiteitä voi ja pitää olla ja ne pitää tuoda julkikin mut paskan puhuminen totuutena vie kyllä kaiken pohjan kaikelta. Sit jos on faktana jotain näyttää, niin siitä vaan mut MuTulla ei ehkä kannata lähteä vetämään  

Blogi on vihdoin ainakin suurin piirtein (julkaisu) kunnossa. Vanhassa blogissa kirjoittelinkin, jotta arjessa puhaltelevat uudet tuulet.

Kaikki kävi hyvinkin nopealla aikataululla ja päätökset piti siis myös tehdä pikaiseen. Jaa mitä niin? No, alfanaaras siirtyi palkolliseksi (suunniteltua aikataulua nopeammin). Tästä tilaisuudesta ei olisi idioottikaan kieltäytynyt. Päivärytmi siis muuttui radikaalisti. Pätkä uutta rytmiä on takana ja toistaiseksi on homma lähtenyt melko hyvin käyntiin (huolimatta marraskuun aina niin ihanista pimeydestä, yhdistettynä sateisiin ja tuuleen).

Koitan kuitenkin  kirjoitella säännöllisesti blogiinkin, se kun pitää itsenikin ajan tasalla.

En mä ehkä Hurjaa ihaa nuoriso -kategoriaan enää laske, mutta onhan se toki lauman toiseksi nuorin. Nuoriso tulee siitä, kuin lähtiessäni koirien kanssa johonkin ilmoitan aina isännälle, millaisella kokoonpanolla oon lähdössä kulkuun: tyyliin nuoriso, ääripäät, beaglet jne.

No juu mutta siis asiaan.

Lauantaiaamu alkoi uintireissulla Rinsessan kanssa Nakkilan uimahalliin. Tempaisin Huuan ja Hemin kyytiin mukaan ihan siltä varalta, että keli suosii ja ajellaan samaa kyytiä Kirjuriin Lännen vinttikoirien järjestämään (perinteiseen?) koirien kiihdytyskisoihin.

Ja sallihan se sää. Mikään kovin lämmin keli ei, tuulesta johtuen, ollut mutta aurinko jaksoi paistaa.

Kisoissa vedettiin siis vinttareiden viehettä pitkin nurmikkoa ja otettin aikaa eri sarjoissa.
Hiukan epäilin, mitä mahtaa beaglet sanoa vieheestä, kun eivät ole koskaan moista nähneet ja etenkin ku se viehe oli muovipussi… Eniten ehkä epäilytti Hemin touhut, näin jo ilmoittautumisessa sieluni silmin, kun se lähtee täysin päinvastaiseen suuntaan tai vaihtoehtoisesti ryntää yleisön joukkoon kavereita moikkaamaan.

Apuohjaajat Heidi ja Tuija menivät koirien kanssa lähtöpaikalle ja minä Rinsessan kanssa maaliin odottamaan.
Kumpikin koira oli jo lähdössä hiukan kuula jumissa. Hurja kuulemma lähes pelästy viehttä, kun se tipautettiin maahan…

Alkuun päästyään Huua tuli vieheen perässä ilmeellä: “Mikähän juttu tää nyt on” ja oli (ilmeisesti?) yllättynyt löytäessään mut maalissa, viehe ei oikeastaan sit vissiin kiinnostanut…
Hemi ei meinannut päästä jutun juonesta kiinni. Lähti heti alussa kaartamaan pois päin vieheestä. Yllättävää kyllä, kun huomasi vieheen liikkuvan hieman kauempana, lähti perään (takellellen) ja tuli sen perässä maaliin asti.
Ei sit ihan onnistuttu beagleja muovipussilla huijaamaan

Hurjan aika oli 10.942s (32,9km/h) ja Hemin 14.062s. (25,6 km/h)

Kivaa oli (ainakin mulla ja Rinsessalla ja vissiin koirillakin), seura ja sää suosi. Ensi vuonna ehkä sitten uudelleen ja tiedä vaikka keväällä (vuoden suunnittelun jälkeen) saisi aikaiseksi poikettua maastojuoksuihin, joita kiihdytyksetkin järjestänyt yhditys pitää.

Vielä parit kuvat pojista. Kuvat on ottanut Merja Marttila, kiitos!